Viimeinen kuukausi on ollut yhtä hulinaa.
Musiikkiopistolla oli 40-vuotis juhlaviikot, oli esiintymisiä, konsertteja ja ylimääräisiä*) harjoituksia. On olut eskarin talvitapahtuma, päiväkodin puurohetki, joulukirkkoa, joulumyyjäisiä, esiintymisiä, vanhenpainvarteja ym.
Tähän lisätään hässäkkä töissä. Työstressi ei vaan helpota. Mun piti saada työkaveri ja nyt sitä ei sitten tulekaan ja muitakin minusta riippumattomia harmistuksen aiheita.
Esikolla on hankalaa. Tai jotain. Paha sanoa mikä on lapsen luonteesta johtuvaa, mikä ikään kuuluvaa ja mikä taas johtuu tästä Esikon jutusta. Meitä rassaa jatkuva ärinä ja pahantuulisuus. Kaikki on epäreilua ja Esikko komentaa ja rähisee pienemmille. Kamalaa se on lapsellekin.
Poju ja Esteri sai yhteiseen huoneeseensa uudet hyllyt ja omat pöydät. Jompikumpi kiipesi korkeaan kirjahyllyyn ja sai kaikki ylimpien hyllyjen tavarat alas. Purettiin vanha hylly ja ostettiin Ikeasta sellaiset 90cm korjeat hyllyt joihin tuli laatikoita kiskojen varaan. Nyt ei tarvi kiivetä. Samalla hankittiin halvimmat kirjoituspöydät. Esteri piirtää omallaan ja Poju kokoaa palapeleja ja rakentelee legoilla.
Ja mitä tekee Esikko, joka on ainut jolla on oma huone ja uuttena ostettut huonekalut. Se poraa silmät päästään, kun sänkykin on jo kolme vuotta vanha ja Lundian kirjoituspöytä ja hylly on vääränlaiset ja koskaan hän ei saa mitään ja aina pienempiä lellitään. Ei voi voittaa.
On se kamalaa kun ainoan lapsen luonteella ja haluilla varustettu lapsi joutuu elämään kolmilapsisessa perheessä. (ja tämä oli sarkasmia)
Sukulaiset ahdistaa ja vituttaa. En jaksa alkaa erittelemään sen kummemmin, mutta suku on pahin!
Syömiset on ihan hunnigolla ja liikunta miinuksen puolella. Aikapula tuntuu vaivaan kokoajan. Täytyis vaan ryhdistäytyä, mutta...
*)Käytin tuota googlen tarjoamaa oikeinkirjoitustarkistusta. Ensinnäkin se tarjoaa kaikki yhdyssanat kirjoitettavaksi erikseen ja kaikkea muuta kummallista.
Kaikkein hupaisin oli tällä kertaa tuo YLIMÄÄRÄISIÄ. Ohjelma ehdotti oikeaksi vaihtoehdoksi ylimäärä isiä. Päivän naurut. Kuka haluaa ylimääräisiä isiä?!
Voi miten tuttua pohdintaa sulla. Et johtuuko känkkäily luonteestä, iästä vai mistä. :) Mun ekaluokkalainen laukaisee mussa tuon saman... (ja sekään ei ikinä tyydy mihinkään ja muilla aina paremmin)
VastaaPoistaMitä sulle KUULUU?
Ihanaa joulua!
Tia
Voi miten tuttua pohdintaa sulla. Et johtuuko känkkäily luonteestä, iästä vai mistä. :) Mun ekaluokkalainen laukaisee mussa tuon saman... (ja sekään ei ikinä tyydy mihinkään ja muilla aina paremmin)
VastaaPoistaMitä sulle KUULUU?
Ihanaa joulua!
Tia
Halusin vain tulla toivottamaan hyvää joulua, että hyvää joulua! Kyllä kaikki siitä :)
VastaaPoista