Isoja asioita, paljon mietittävää.
Minulle tarjottiin perjaatteessa esimiespaikkaa tänään. Mitä tehdä.
Enemmän vastuuta, isompi palkka, enemmän töitä. Olenko valmis moiseen muutokseen? Haluanko sen muutoksen? Jossain vaiheessa kyllä, mutta nyt?
Jääkö aikaa tarpeeksi perheelle ja lapsille, jaksanko, haluanko.
Muutos pelottaa.
Taas opeteltaisiin uutta. Justhan vasta olen pätevä nykyisiin hommiini.
Vielä on paljon opittavaa. Minulle kyllä sanottiin, että vaikka en nyt haluaisi paikkaa, niin se ei sulje tulevaisuudessa samanlaisia mahdollisuuksia pois.
Toisaalta ja toisaalta.
Ei minusta esimiestä pitänyt tulla. Se ei ole koskaan ollut toivelistan kärjessä. Minusta piti tulla taiteilija, käsityöläinen, äiti. Miten minä tälläiseen olen päätynyt.
Nykyistäkin työtä tarjottiin, en ole hakenut siihenkään. Osa-aikaisesta/väliaikaisesta kokopäivätyöhön ja vastuulliseen asemaa, ja nyt sitä tarjotaan lisää.
Mietityttää. Toisaalta imartelee, minuun luotetaan ja kykyihini uskotaan. Minuun halutaan panostaa. Kasvanko työni mukana? Haluanko kasvaa niihin mittoihin? Olenko valmis luopumaan joistakin mukavuuksista? Olenko valmis poistumaan mukavuusalueeltani? Olenko tarpeeksi jämäkkä? Tunnen itseni epävarmaksi. Haluan olla lasteni kanssa, siitä ajasta en ole valmis luopumaan. Pystynkö luovimaan niin ettei työ imaise mukanaan liikaa. Saanko tasapainon työn ja kodin välille.
Apuaaaa, päähän sattuu.
Ehkä soitan Ukolle ja sanon, että lähden sittenkin sen mukaan ruokatunnille. Se saa halailla ja pussailla minua ruokatuntinsa. Lapset ovat anopilla kolme päivää. Tulevat kotiin torstaina. Ukko on iltavuorossa ja minä yksin kotona liian isojen ajatusten ja päätösten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti