Unelma sitä ja unelma tätä

Lueskelin eilen Iltasanomien otsikoita. Jungerien unelma-avioliitto kriisissä, kriisin taustat ym.
En lue juurikaan iltapäivälehtiä. Tämä otsikko sai minut miettimään. Mikä tekee liitosta unelmaliiton?

Onko lehtien unelmaliitot aina ulkoista kiiltoa. Kaksi kaunista, menestyvää ihmistä, iso talo, hyvät ammatit. Sekö se unelma on?
Miksei oma liittoni ole unelmaliitto? Entä naapurin avioliitto, miksi se on huonompi kun esim. Jungerien?
Entä jos olen tavis, persjalkainen tallukka, onko minulla mitään mahdollisuutta saavuttaa unelmaa? Ja jos luetaan yhtään enempää lehtiä ym., niin eikö aika moni näistä ns. unelmaliitoista päädy eroon kovin usein. Ja sitten itketään. Kohta poseerataan uusi kulta kainalossa.

En usko, että se unelmapuoliso on se lehden kiiltokuvapoika. Se unelmaliitto koostuu arjen pienistä teoista, toisen huomioimisesta ja välittämisestä. Tuskin meistä kovinkaan moni on mennyt naimisiin tai parisuhteeseen ylipäätään niin, että en nyt saanut Johnny Deppia, vaikka halusin, niin otanpa tämän vaikkapa riston nyt tästä sitten. Eikö meistä jokainen elä omaa unelmaansa sillä hetkellä.

Samaten tuntuu siltä, että meidän kaikkien pitäisi tavoitella sitä samaa unelmaa: täydellistä ulkonäköä, isoa palkkapussia, kuuluisuutta ym. Se oma onni ja unelma pitäisi löytää jokaisesta päivästä, sen kaiken tavallisuuden alta. Käy ne kiiltokuvatkin kakalla ja nekin saattaa kuorsata nukkuessaan.

En vaihtaisi omaa liittoani, se on minun unelmani, minun rakkauteni ja kovan ja vaikean työn tulosta. Haluan ajatella, että voin saavuttaa omat unelmani. Miksi minun pitäisi haluta juuri sitä mitä joilla muulla on. En suostu ajatukseen, että oma elämäni ei ole tarpeeksi hienoa tai arvokasta. En ehkä ylitä lehtien uutiskynnyksiä, ja miksi pitäisikään, mutta ei tämä ole yhtään sen vähäpäöisempää kuin kenenkään muunkaan elämä.

(Kateellinen akka täällä istuu lauantai-iltana koneella ja vain haaveilee glamourista elämäänsä, haa-haa.)