Taas liikaa ja kerralla.
Menin taas samaan vanhaan ansaan. Esikon kanssa on mennyt tosi hyvin. Ei mene enää.
Lasta ahdistaa, tuntuu kuulemma siltä kuin olisi tungettu pieneen laatikkoon. Koulusta tulee viestiä. ei keskity tunnilla ja ollut häiriköintiä. On tullut pari ihan selkeää paniikki/ahdistuskohtausta. Huoli lapsesta on taas suuri.
Soitin kolme viikkoa sitten perheneuvolaan. Me ollaan edelleen kirjoilla siellä, mutta ei käydä. Sanoin, että haluan lapsen keskittymishäiriötutkimuksiin. Tavarat on aina hukassa, läksyt tekemättä, hommat jää kesken, lapsi ei tunnu kuuntelevan, opettajilta alkanut tulemaan viestiä, että lapsi on muissa maailmoissa tunneilla ym.
Perheneuvolan täti kuulosti siltä, että minä yritän keksiä taas ongelmia. Ei tuntunut ottavan tosissaan. Nyt keskiviikkoisen lapsen ahdistuskohtauksen jälkeen ( Keskusteltiin opettajalta tulleesta viestistä, Esikko meni ihan lukkoon, nyyhkytti ja haukkoi henkeä toista tuntia pieneksi paloksi käpertyneenä. Sain tehdä aikamoisen työn, että sain lapsen suoraksi ja hengittämään normaalisti.) sanoin Ukolle, että soita sinä, minua ne ei tunnu kuuntelevan. Ukko soitti eilen ja jätti soittopyynnön. Tänään oli selittänyt samat asiat kuin minä kolme viikkoa sitten ja silloinhan ei tapahtunut mitään. Arvatkaa mitä tapahtui tänään? Pahoittelivat miehelleni, että eivät pysty antamaan meille aikaa enne kuin ensi torstaina. Toivottavasti se käy ja saadaan soittaa koska vaan siltä tuntuu.
Mikä siinä on, että äiti-ihmiset luokitellaan ylireagoiviksi ongelmakimpuiksi, mutta kun isä puuttuu asiaan, niin sitten otetaan tosissaan. Vähän sapettaa, mutta pääasia on se, että meillä on aika ensi viikolla. Se on sitten jo toinen juttu miten me saadaan Esikko sinne...
Ja sitten esimieheni... Voi luoja, että meillä on eri näkemykset. Nyt meillä on todella pahasti sukset ristissä. En ala tässä ruotimaan koko juttua, mutta olen vienyt asian ylemmälle taholle ja eteenpäin. Kaksi päivää olen nyt kuunnellut tiuskimista, vähättelyä ym.
Tänään oli pitkästä aikaa sellainen olo, että pallean tilalla on tiukka pallo ja itku tulee koska vaan. Ei ole oikeasti usein sellainen olo.
Onneksi olin sopinut ystäväni kanssa, että hän tulee meille poikiensa kanssa iltapäiväksi. Kaadoin kaiken paskan pahaa aavistamattoman ystäväni niskaan. Pyysin kyllä anteeksi. Iso kiitos hänelle päiväni pelastamisesta. Unohdin koko työpaskan pariksi tunniksi ja huoli lapsestakin pieneni hetkeksi.
Nyt odotan, että kello tulee puoli kaksitoista ja Ukko tulee töistä iltavuorosta. Hän saa purkaa lopun jännitykseni ja ahdistukseni hyväksi havaitulla konstilla. En päässyt tänään jumppaan, niin sitten täytyy turvautua seuraavaan konstiin.
Tästä tulee hyvä viikonloppu! Olen niin päättänyt!
Onko teille ehdotettu koulusta koulupsykologin testejä? Ne olivat meillä ensimmäinen askel lapsen asperger-diagnoosin löytymisessä. Sen jälkeen saatiin lähete Taysin lastenpsykiatriaan, jossa varsin pian diagnoosi tarkentui as:ksi ja jatkohoito neuropsykiatrian puolelle. Tilanteen korjaantuminen alkoi kunnolla vasta kun oltiin saatu diagnoosi, joten koulupsykologin testeillä pääsee alkuun ja lähetteen oikeaan paikkaan.
VastaaPoistaPerheneuvola ei nyt vaikuta oikealta paikalta teidän tilanteessanne.
Tsemiä töihin, toivon että sielläkin tilanne korjaantuu.
Ei ole ehdotettu mitään. Opettaja sanoo, että seuraillaan tilannetta ja pidetään joku palaveri. mennään nyt ensin sinne perheneuvolaan ja katsotaan mitä sen jälkeen tapahtuu. Epäilen itse ADD:tä. Tai masennusta tai, tai...
VastaaPoistaMitä sinulle kuuluu? Olisi ihan lukea taas teidänkin kuulumisia :)
Jos on jotain neuropsykiatrista ongelmaa, kuten ADD, niin perheneuvola on ihan väärä paikka. Tai ainakin minulla on perheneuvolasta sellainen mielikuva (käytiin siellä joskus kun lapsi oli noin viisi), että siellä ajatellaan ongelmien olevan psyykkistä perua - ei heillä tietysti toisaalta olekaan asiantuntemusta selvitellä neurologisia ongelmia. Eli hankkisin lähetteen Taysiin tavalla tai toisella mahdollisimman pian.
VastaaPoistaMeille kuuluu ihan hyvää, jotenkin bloginpitäminen vain jäi ja nyt laitoin vanhat blogit salasanan taakse. Otan kenties niitten sisällön talteen, mutta sitten kyllä tuhoan ne, en kestä lukea niitä ja niissä on joitakin niin henkilökohtaisia asioita, että hirvittää että olen mennyt julkaisemaan netissä. Hui.
Hieman olen ajatellut uuden blogin aloittamista, mutta en ole vielä aloittanut. Varmaan kerron sitten jos niin teen.
Mutta: nyt taitaa tulla työpaikan sisällä vaihdos uusiin tehtäviin, siis niihin josta bloggasin joskus kesäkuussa viimeksi, hitaita ovat herrojen kiireet.
Toinen juttu että olen ollut sokerittomalla tapaninpäivästä lähtien, eli ei mitään karkkia, suklaata, leivonnaisia, jäätelöä, ei mitään. Ihan hyvin on mennyt eikä mitään ylitsepääsemättömiä mielitekoja ole tullut. Minulle näköjään toimii vain kaikki tai ei mitään. Painorintamalta ei ole mitään uutta raportoitavaa - annoin painon nousta viime vuonna mykoplasman takia ja se oli kyllä virhe. En saa millään kiloja tippumaan - no ehkä pääasia on olla suhtkoht terve.
Omituista puuhaa, ja totta,kuten ed. kommentoija sanoi- perheneuvola ei ole nyt ihan oikea paikka.
VastaaPoistaMinä sain aikoinaan Juniorille ihan oman tk lääkärin kautta lähetteen julkisella puolla eteenpäin.
Ensin menimme neuron puolelle, jossa testit tehtiin, kartoitettiin taitoja. Aivosähkökäyrät,veret ja kromosomiparit laskettiin.
Ihan peruskamasta ja tutkimuksesta liikkeelle.
Jossain vaiheessa oma paikkamme löytyi sitten neuropsykiatrisen puolelta, ja se on toki avartanut kun adhd:n lisäksi löytyi tämä autismikirjon koko skaala meille.
Moni sai erilaisen merkityksen.
Perheneuvola on lempeä, mutta munaton paikka- anteeksi ilmaisuni.
Sen kautta ei mikään kohta etene. Se on pikemminkin paikka,missä asioita ylläpidetään. Ei tutkita,eikä kuntouteta. Se on hoitoa antava sillä tavoin,että heidän kanssaan olen tehnyt Juniorin hakemukset, ja saanut erilaista tukea arkeen.
En koskaan lääkinnällistä- tai tutkimuksellista.
Olisiko minusta jotain muuta apua sinulle? Jollain tasolla? JOssain?
Tuo ahdistus kannattaa ottaa tosissaan,juuri tuollaisen takia Juniori tapaa huomenna psykiatrisella hoitavan tahon. Poikahan ei moneen vkoon ollut koulussa muualla kuin kopiohuoneessa. Ei voinut, Ahdisti.
Psykiatrisella lääkäri sanoi,että juuri tuossa iässä häenn vastaanotolleen hakeutuu suuri määrä ,enimmäkseen poikia, joilla on samankaltaisia ongelmia.
Niitä ei saa väheksyä.
Huh. KOulun terv.hoitajat on oppilaiden luottopakkeja aika usein, heillä on hyvä tietotaito kaikesta, mitä tapahtuu. Myös tieto siitä , ja mahdolliset tahot- mitä ja minne voisi ottaa yhteyttä ja mistä pyytäää apua.
Meillä Juniorin turvapaikka on terkan luona, ja heillä kemiat toimii hyvin.
Lämpimiä ajatuksia, kiitos- kun sain avautua!
Meitä kyllä oikeasti kuunneltiin tänään. Ja otettiin todesta. meidän kaikkien onneksi Esikko näytti itsestään sen sulkeutuvan, umpimielisen puolen mitä kukaan ei koskaan juurikaan näe kodin seinien ulkopuolella. Kerrankin tädit ymmärsivät mistä me puhutaan. Pidetään koululla palaveria, juttelin opettajan kanssa. Katsotaan mihin tämä tie vie ja sitten mennään seuraavaa tietä. Periksi ei anneta.
VastaaPoistaKiitos Vintti ja Maureen! <3 Ihanaa saada tukea ja myös tietoa miten kannattaa edetä. Ja tänne saa avautua!
Se mitä tässä haen on se, että lapsella olisi helpompi olla. Ei elämä kuuluisi olla, eikä tarvisi olla näin vaikeaa vielä 11-vuotiaalla. Lapsen parasta haetaan!
Sanon vielä sen, että nyt kannattaa kotona hioa kuvioita hieman,sillä olette menossa kohti alkavaa murkkua, joka heiluttaa ja horjuttaa enemmän kuin mikään muu.
VastaaPoistaNuoren epävarmuustekijät omassa päässään kasvavat hurjasti ja elämästä tulee hyvin häiriö ja riskialtista.
Kannattaa ehkä, jos lapsella on taipuvaisuutta vilkkauteen monella saralla, niin miettiä elämn ja kodin perussääntöjä uudelleen.
Hieman tiukentaa otetta, ja vahvistaa rytmiikkaa.
Kun nuori on kohta ihan pihalla itse, on koti vahvana,arki vahvana tukemassa häntä ja niin ollen vahvistamassa omaa heikkoa itsetuntoa, minäkuvaa. Kaikkea.
Kun meillä jUniori häröilee, niin kerron vaan asemapaikkaan,että arki tuimemmaksi. Nyt ei saa rakastaa olemalla mukava.
Pitää rakastaa antamalla lapselle vain kapea tie,jota kulkea-että olo on turvallinen.
Tämän halusin vielä sanoa. Neuropsykiatrisella minua hyvin vahvasti varoitettiin urkusta, ja siitä-että jos meno on huimaa ennen sitä, niin odotas..
Ja aiheesta varoittivat :-)
Iloa ja valoa!
Meillä ongelmana ei ole vilkkaus ja yliakatiivisuus. vaan lapsi unohtelee kaiken, ei keskity, kaikki hommat jäävät puolitiehen, tavarat hukassa ja ajatukset jossain muualla. Myös ongelma on pettymysten sietokyky, tunteiden tunnistaminen ja harmistuksen käsittely.
VastaaPoistaNyt jo on tedella tiukat rajat. Ruoka-, kotiintulo-, nukkuma-ajat. Niistä ei jousteta. Olemme myös järjestäneet työt ym niin, että harvoin joutuu olemaan yksin kotona, koska ei oikein kestä yksinoloa varsinkaan kovin pitkiä aikoja.
Hyviä neuvoja annat. Sitä tässä haetaan, että saadaan asiat suht tasapainoon ennen kuin murkkuikä painaa kunnolla päälle.
Kiitos, kun jaksat neuvoa ja kuunnella :) Kaikki neuvot ovat arvokkaita.
Vielä jatkaisin tästä, kuten Vinttikin edellä, että perheneuvolassa mietitään asioitten psyykkistä puolta ja siihen heidän asiantuntemuksensa sitten taitaa jäädäkin. Kannattaisi tutkia kuitenkin tarkkaavaisuuspuoli, jos vaikka onkin kyse fyysisestä eikä psyykkisestä ongelmasta. Ei paljon auta kysellä, miltä tuntuu jos ei tiedä mikä on perimmäinen syy että tuntuu siltä kuin tuntuu. Nepsy-lapsi kokee maailman niin eri tavalla kuin neurotyypilliset lapset, että ainakin meidän perheessä tuntui että vasta diagnoosin jälkeen saimme sanakirjan omaan lapseemme ja välineet siihen, miten tilanteista selvitään.
VastaaPoistaKäykää vaan perheneuvolassa jos siitä on apua, mutta suosittelisin kuitenkin, että jos se on mahdollista, selvittäisitte voisiko kyse olla fyysisestä syystä, eli että hermoston rakenteessa on synnynnäinen poikkeavuus, joka aiheuttaa nuo yllä kuvaamasi ongelmat. Nepsy-vaivat ovat alidignosoituja varsinkin tytöillä. Jos taas mitään ihmeellistä ei löydy, voitte olla rauhallisin mielin ja iloisia että teillä on terve lapsi. Jos taas jokin ongelma löytyy, aktiivisella kuntoutuksella voidaan tehdä todella paljon. Mitä nuorempana kuntoutus aloitetaan, sen parempia tuloksia sillä saavutetaan.