Tänään palataan arkeen.
Työt alkaa 1.5 tunnin kuluttua ja tänään palataan myös syömisten suhteen kuriin ja järjestykseen.
Tämä viimeinen lomapätkä tuntui enemmän lomalta kuin se kolme viikkoa jatka pidin jo ennen juhannusta. Nyt meillä oli Ukon kanssa yhteistä lomaa ja todellinen irtiotto arjesta. Viikko sitten lauantaina vietettiin todella mukava päivä lasten kanssa. Maanataina lähdettiin mökille ja oltiin kolme päivää. Kävin Esterin kanssa mustikassa, paistettiin muurinpohjalättyjä, kalstettiin, luettiin hyviä kirjoja. Torstaina tehtiin vierailu Raumalle. Käytiin syömässä lapskoussia taidemuseon pihalla, nautittiin vanhasta Raumasta, lapset pääsi liikennepuistoon, joka oli todellinen helmi ja minä join kahvia hyvän ystävän kanssa oikein pitkän kaavan mukaan. Samaan reissuun mahtui Esikon kummisetä, isomummi ja Esterin kummit lapsineen. Perjantai vietettiin kotona pyykkiä pesten, lapset leikki kavereiden kanssa, minä ja Poju käytiin kylässä ja lopuks ilähdettiin Ukon kanssa elokuviin treffeille, kun Sisko tuli lapsenvahdiksi.
Lauantaina lähdettiin Vantaalle Flamingoon kahdeksi yöksi koko perhe. Maanataina tultiin kotiin kummityttökierroksen kautta.
Eilinen meni siivotessa, sukulaisia kahvittaessa ja juoksulenkillä.
Eilinen oli loistopäivä myös siinä suhteessa, että saatiin uusi tietokone. Viime viikolla, kun tultiin mökiltä, niin kone oli hajonnut. Ei pihahdustakaan. Oltiin sitten reilu viikko ilman konetta. Lieviä vierotusoireita. Tai lähinnä vitsiä: "Koskahan kirjasto menee kiinni?" - En tiedä, katso netistä... Näitä mahtui aika monta viime päiviin. Yllättävän paljon tulee etsittyä netistä: osoitteita, aukioloaikoja, kuvia, eläimiä, reseptejä ym.
Paino nousi kolme kiloa. Alle 80kg silti. ja nyt sitten alkaa taas punnitseminen ja kirjaaminen. Tavoitteisiin pyritään edelleen.
Pitkästä aikaa kuulumisia lukemassa. Hienosti olet laihtunut, vaikka nyt onkin tullut plussaa. Tsemppiä! :)
VastaaPoistaSinullakin on ollut tilaisuus nauttia rennosta lomasta, jee. Hienoa että sait ajoittaisesta repsusta huolimatta painon pysymään maagisen kasiluvun alla!Vinkkinä että ilmaisia kokeiluja kuntoliikuntapaikoissa on luvassa nyt sunnuntaina 15.8. sekä Tampereen että Nokian Salsa Pasion -kouluissa.
VastaaPoistaKävin lueskelemassa kuulumisisa
VastaaPoista