Olo on kuin joku olisi ajanut jyrällä yli muutaman kerran ja huolella. Kuumetta ei juurikaan ole, mutta ihan kamala olo. Olen sairaslomalla sitten ties kuinka pitkään aikaan. Edellisestä kerrasta on yli vuosi.
Olen nukkunut viimeisen kahden vuorokauden aikana 22 tuntia. Eilen nukin 2.5 tunnin päiväunet ja nukahdin sohvalle ennen C.S.I.:n ensimmäistä mainostaukoa. Nukuin siitä sitten 12 tunnin yöunet. Kuinka paljon ihminen voi nukkua?
Kahvia en ole juonut ollenkaan sitten viime lauantain. Se maistuu pahalta suussa. Teetä hunajan kanssa olen litkinyt sitäkin enemmän.
Eilen ruokapöydässä Poju katseli käsiään ja oli jo pyyhkimässä paitaan. Olin hetki aikaisemmin antanut jokaiselle talouspaperinpalasen. Ärähdin lapselle, että missä sun paperi on? Käytä sitä äläkä pyyhi paitaan. Poika katsoo minua pikkuisen loukkaantuneena: "Niin mutta kun, äiti, sää niistit mun paperiin."
Pyysin anteeksi ja annoin uuden paperin. Että näin meillä.
Moi!
VastaaPoistaLuin koko blogisi läpi ja olisin lukenut vielä mielelläni paljon enemmänkin =) Ihanaa kun kerrot noista syömis"ongelmista", kuulostaa niin tutulta, itsekin saa tsemppiä kun näkee mitä olet muutaman vuoden sisään saanut tehtyä! Onnea! Erityisplussat avoimuudesta, käsittelet monia asioita, mitä suurinosa ei uskalla (ongelmia parisuhteessa, omat repsahdukset, lasten negatiivisetkin tekemiset jne)
Mukavaa, että viihdyit. Tervetuloa uudestaan.
VastaaPoistaTuosta avoimuudesta, en usko kulisseihin. Ne johtavat vain pahaan oloon ja ahdistukseen.