Olisinko voinut tehdä toisin. Jätinkö jotain tekemättä. Annoinko liian vähän huomiota. Pidinkö liian isona. Mitä, jos kriisiä ei olisi ollut, kun hän oli vauva. Oliko liian kauan ainoa. Olisiko asiat toisin, jos ei olisi muita. Olinko välinpitämätön. Enkö antanut tarpeeksi huomiota. Halasinko liian vähän. Kerroinko tarpeeksi usein, että rakastan. Mitä voin parantaa. Miksi minun lapseni. Mihin tämä johtaa. Paraneeko asiat. Tuleeko apua ajoissa. Olisiko pitänyt huomata aikaisemmin. Katselinko liian vähän. Kuuntelinko huonosti. Olinko läsnä tarvittaessa.
Liikaa kysymyksiä. Liikaa syyllisyyttä. Liikaa itsesyytöksiä. Itkettää.
Viikko mennyt. Toinen edessä. Mitä sen jälkeen. Mihin mennään. Kuka opastaa oikealle tielle. Mistä ammennan sen voiman olla kallio toiselle hädässä.
Kovin on polkuni raskas kulkea tällä hetkellä.
Eikä tuo polku itsellään ja istestään kevene. Senhän me tiedämme. Apu on se, mikä helpottaa tuon polun kulkeista.
VastaaPoistaKoskaan emme pääse syyllisyydentunnoista. Aina osinmietimme,minkäolisimme voineet tehdä toisin.
Ja paljon niitä onkin. Monen olisimme voineet tehdä toisin.
Mutta emme koskaan voi tietää- olisiko se toisin tekeminen muuttanut mitään.
Tuskin olisi.
Näin ajattelen.
Yksi tärkeimmistä asioista on vaan viestiä nuoren suuntaan koko ajan,kaiken aikaa,jatkuvasti- se,että hän on hyvä ja rakas. Jarakastamme hankaluuksista,vaikeusksita,mahdollisista epäonnistumisista jollain saralla huolimatta.
Tällä on niin suuri vaikutus, mutta vasta sitten vuosien päästä. Nyt minä alan olla siinä ''vuosien päästä'' kohdassa, ja katselen tätä vaikutusta Juniorista. On se tainnut mennä perille..
Vääntämistä tämä tie on. Kuinka jakso on mennyt?
Kuinka jaksat sinä?