Rauhallinen viikonloppu

Pitkästä aikaa, kun ei ole kiire mihinkään. Tämä elo ja olo on viime aikoina ollut todella kiivastahtista. Muutto, koulujen alkaminen, harrastukset pyörähtivät käyntiin, uusia juttuja töissä... Eilen oli pitkästä aikaa aamu, kun ei tarvinnut nousta kellon kanssa ja kiskoa lapsia ylös sängystä. Tuijottelin keittiön ikkunasta omena puita.

Tämä koti tuntuu enemmän kodilta jo nyt kuin edellinen koko kahdeksan vuoden aikana. Esikko on sopeutunut kaikista epäilyksistä huolimatta parhaiten. Tyttö on jo pari vuotta kysyllet, että koska muutetaan.
Pojulle ei ollut mielipidettä, Koulu vaihtui joka tapauksessa. Tosi Pojulta meni pari viikkoa tottua uuteen nukkumajärjestelyyn. Pikkusiskon huoneessa on varapatja Pojua varten. Tiedettähän ne tappajakarhut, jotka vaanivat iltaisin kaupungeissa alakerrassa nukkuvia poikia.
Esteri taas on vihainen meille ja sillä ottaa tällä kertaa sopeutumkinen koville. On se kova paikka 7-vuotiaalle sopeuta alle kahdessa viikossa ajatukseen, että koulu vaihtuu, ei menekään tuttujen eskarikavereiden kanssa ekalle luokalle. Toinen mikä aiheuttaa harmistusta on se, että kun menee valmiiseen ryhmään ei ne valta-asetelmat ole sellaisia mihin tyttö on tottunut. Jos on ollut se, joka määrää, niin uudet kaverit ei sitä niin vaan sulatakaan. Ja vielä se, että hänenkin täytyy harjoitella niiden tyhmien kirjainten kirjoittamista, jotka hän jo osaa... Monta asiaa pienen tytön elämässä.

Turkispuuhkakin pönki esiin peittojen alta. Taitaa olla aamulenkin aika.

Tällaisen löysin puusta. Ei tarvinnut kahta sekuntia miettiä, kun tiesin kuka tai mikä näin tekee. Syyllinen hihitteli nurkan takana. Se oli meidän Esteri.