Kunniamerkki

Pojun tekemä kunniamerkki äidille

Kävin perjantaina Esikon kanssa yhdessä perheneuvolassa. Esikko ei sinne enää halua ja nytkin lähti mukaan erittäin vastahankaisesti. Ei omasta mielestään tarvitse sitä enää. Me vanhemmat taas emme halua lopettaa siellä käymistä vielä. Mitä jos kaikki alkaa taas alusta? Jos sanomme asiakkuuden irti ja sitten joudumme taas jonottamaan. Vuodessa olleen menty aimo harppaus eteenpäin. En silti uskalla vielä huokaista helpotuksesta. Olen edelleen varuillani Esikon suhteen. Välillä huomaan miettiväni, että mitä jos minulla on käsissäni ajastettu pommi.
Sovimme perheneuvolassa vielä ainakin yhden ajan vuoden alkuun. Mennään sinne sitten Ukon kanssa kahdestaan. Sitten mietitään, että mitä tehdään.

Me tarvisimme kohta lisää tilaa. Esteri ja Poju ei oikein enää mahdu samaan huoneeseen, jos on kavereita kylässä. Ja Esteri tarvisi oman työpöydän. Lapsi piirtää ja askartelee enemmän kuin muut yhteensä. Nyt Esteri askartelee keittiössä mikä on ihan mukavaa. Voin seurailla tekemisä ja jutellaan samalla, mutta Esteri joutuu joka kerta ruoka-ajan lähestyessä siivoamaan tarvikkeensa pois. Ja ensimmäinen siivoaminen tapahtuu jo aamulla ennen aamupalaa. Tyttö aloittaa päivänsä piirtämällä ja askartelemalla. Jos se herää jo kuudelta ennen muita, niin se hipsii keittiöön ja kaivaa kynät ja paperit esiin ja aloittaa piirtämisen. Minusta on kurjaa käskeä toista koko ajan keräämään tavaroitaan, kun homma on oikeasti kesken eikä vain sitä, että tavarat jätetään lojumaan. (mitä myös tapahtuu kyllä, ja usein)


Esterin ratsastajat

Poju oli eilen lunastamassa synttärilahjaansa Siskon ja Sedän kanssa. Askartelua ja satuilua Pii Poossa ja hampurilaiselle sen jälkeen. Poika teki Lasten oikeuksien- päivän kunniaksi minulle kunniamerkin. Se on ihana! Tulen käyttämään sitä. Ikinä en ole saanut mitään niin liikuttavaa.



Hait uimassa, huomatkaa rusetti tyttöhailla