Suklaa

Mietin suklaata koko ajan. Meillä on lasten pääsiäissuklaita vaikka kuinka paljon kaapissa. Ne kiusaa mua ja huutelee sieltä kaapista, että tule syömään.
Joku on tuonut töihin tällä viikolla joka päivä karkkia ja suklaata. Siellä kahvipöydässä on ollut iso kulho makeisia joka kerta, kun olen mennyt syömään eväitäni tai juomaan kahvia. Eihän se haittaa, jos vaan yhden tosta... Mutta kun se ei jää siihen yhteen. En vieläkään, edelleenkään osaa olla suklaan/sokerin kohtuusyöjä. Kaikki tai ei mitään.

Nyt on jostain syystä tullut herkuteltua joka viikonloppuna. Eilen oli Kesäsedän syntymäpäivät, tänään Pojun lastenkutsut, viime viikonloppuna oli suku Pojun ja Esterin yhteisillä synttäreillä. On ollut ristiäisiä, synttäreitä ym kissanristiäisiä. Haluan syödä kakkua, karkkia, suklaata ja pizzaa. En halua laskea kaloreita, en ajatella läskejä, en halua ajatella kiristäviä vaatteita. Haluan syödä itseni sokerihumalaan ja vetää salami-aurajuustopizzan tuplajuustolla. Vaan EI!

Jos nyt repsahdan, niin kohta painan taas sen 90 kiloa. Miksi en osaa syödä kohtuudella? Elämässä on niin paljon ihania asioita, muitakin kuin syöminen. Miksi en halua tehdä niitä? Miksi haluan viettää aikani syöden? Haluan mahtua vaatteisiini. Haluan tuntea oloni virkeäksi ja jaksavaksi. En halua olla hyllyvä läski. Tää tasapainon löytäminen on niin vaikeaa.

Ehkä tämä vaikea vaihe johtuu painon jumittamisesta. Olen punninnut kaiken mitä olen syönyt. Ja olen liikkunut. Olen syönyt n. 500kcl vajeella ja mitään ei ole tapahtunut viimeiseen kolmeen viikkoon. Paino heittelee 81 ja 83 kg:n välillä. Vaihtelut ovat todella suuria päivästä riippuen, jopa yli kiloa. Tekee mieli heittää hanskat tiskiin. Pitäkää tunkinne.

Periksi en anna. Alaspäin mennään. En voi taas sortua syömään ja lihomaan. Tää on jo ihan naurettavaa.