Miettimisen aihetta

Ystäväni Annukka teki ison päätöksen elämässään ja muutti koko ruokavalionsa suuntaa. Itse olen miettinyt, että kasviksia voisi ja pitäisi syödä enemmän. Ne on hyviä ja tykkään niistä. Miksi en sitten syö niitä enempää?

Tänään joku kavereistani oli linkittänyt Iltalehdestä milenkiintoisen artikkelin fb:hen. En halua kokonaan lihasta luopua, mutta karkista voisin ja limsoista myös. Sipsejä syön niin harvoin, että kyse ei ole edes luopumisesta. Suuni palaa niistä, juustonaksut ovat kaikkein kamalimpia ja grillimaustetut jutut. En voi syödä niitä ollenkaan ilman tuskaa. Ja silti syön niitä aina välillä, kun unohdan kuinka kamala olo niistä tulee.

Olen muutenkin miettinyt suhdettani karkkiin. Ja ei, nyt ei puhuta suklaasta. Olin Esterin syntymän jälkeen kaksi vuotta syömättä karkkia. Nykyään syön karkkeja, jos niitä on tarjolla. Joskus ostan niitä itsekin. En tykkää niistä, ne maistuvat esanssipaskalle. Miksi sitten syön niitä? Käteni tekee vaistomaista liikettä pussista suuhun niin kauan kuin karkkeja on jäljellä. Se on tahdoton liike. Ällöttää ja on paha olo ja silti tungen kitaani kaiken. Olen kuin pohjaton kuilu mitä sokeriin ja pizzaan tulee, musta aukko joka imee itseensä koko universumin sokerit.
Olen ollut kokonaan ilman jäätelöä nyt reilut neljä vuotta. Jos kerran pystyn siihen, niin kyllä pystyn lopettamaan karkinsyönninkin.

Joten siis, enemmittä mutkitta: En syö enää karkkia.

P.S. Kerron kyllä jos sorrun. Voitte luottaa siihen.