Voihan pasuuna!

Poju pyrki musiikkiopistoon kitaraa soittamaan. Täällä pääsi kaikki lähikunnat mukaan lukien kaksi musiikkiopistoon ja neljä konservatorioon soittamaan kitaraa tänä keväänä. Poju ei ollut niiden kuuden joukossa.
Ajattelin, että se siitä sitten. Haetaan yksityisopettaja tai odotetaan vuosi ja Poju saa hakea, jos niin itse haluaa. Minusta lapsen harrastuksen täytyy lähteä lapsesta itsestään eikä siitä, että vanhemmat haluavat lapsensa harrastavan sitä ja tätä.

Toissa viikolla Poju sai musiikkiopistosta kirjeen: Et tullut valituksi haluamaasi soittimeen, mutta orkesterikoulussa olisi vielä muutama paikka vapaana. Valittavat soittimet ovat: klarinetti (ei käy, koska sisko soittaa sitä), käyrätorvi, pasuuna, tuuba ja trumpetti.

Uhkailin ja lahjoin lapsen edes tulemaan tutustumistilaisuuteen. Jos sen jälkeen ei kiinnosta, niin sitten ei. Vaan kuinka kävi?! Kun tuli vetopasuunan esittely, alkoin poika hymyilemään ja sanoi, että tuota voisin koittaa. Esittelyn jälkeen lapset saivat kokeilla soittimia opettajien avustuksella. Poju käveli suoraan ensimmäisenä pasuunaopettajan luo ja halusi kokeilla. Poika sai komean äänen torvesta heti ensi yrittämällä!
Sanoi, tämä oli tässä, tätä voin soittaa, muita en edes kokeile, joko voidaan mennä kotiin.

Kesäkuussa tulee lopullinen tieto paikasta. Voi olla, että meillä soitetaan klarinetin lisäksi myös pasuunaa.


Näyttötutkintoni arviointipalaveri oli tänään. Läpi meni. Nyt sitten odotetaan enää tutkintolautakunnan lopullista päätöstä. Mökki on varattu ja bilepäivä sovittu. Pidetään, kuulkaa, sellaiset ötkeet, että. Loppukesästä juhlitaan ja kunnolla!