Luulin, naivisti kylläkin, että josko nämä taudit olisivat nyt sitten tässä, mutta mitä vielä.
Hain Esterin eilen seitsemän aikaan kaverinsa syntymäpäiviltä. Lapsi oli nuupahtanut, mutta ajattelin sen johtuvan pitkästä päivästä ja juhlinnasta.
Päästiin kotiin, niin tyttö oksensi eteisen matolle. Sain pestä lapsen, ulkovaatteet, omat vaatteeni seinät... Raukka oksensi läpi yön. Naapurit rakastavat minua taas pikkuisen enemmän kun pesin pyykkiä kahdeltatoista yöllä. En voinut jättää niitä lakanoita ym aamun asti wc:n lattialle.
Koin taas pitkästä aikaa sen "krapula-tunteen". Tiedätte sen tunteen, kun olette nousseet yöllä sen sata kertaa, pääsette takaisin sänkyyn, laitatte silmät kiinni ja juuri kun nukahdatte uudestaan tulee taas herätys. Huippaa, sydän hakkaa, kädet tärisee, on paha olo. Ja tämä toistuu monen monta kertaa.
Esteriä ei voi tästä syyttää. Toinen tärisi, oli pahoillaan, kun oli oksentanut patjalle, eikä ehtinyt oksentaa ämpäriin. Se oli niin pieni ja kipeä ja surkea, että. Ei siinä mitään muuta voi tehdä kuin silittää toista, sanoa, että kyllä se siitä ja vaihtaa taas lakanat ym. Oli se vaan niin reipas pieni.
Itse olen jo ihan terve ja tämä päivä tuntuu lähinnä lintsaukselta. Ukollakin on vapaapäivä. Olimme miettineet jotain yhteistä kivaa tälle päivälle, mutta minkäs teet. Täällä me katsotaan Esterin kanssa Liloa ja Stichiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti